profile image

Lassi Relander

Kunnanvaltuutettu | Kunnanhallituksen VPJ Koskella Tl | Kosken Tl Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja

Seutukunta Haastattelu Salon Seudun Sanomissa

Kosken kunta haluaa naapurikuntansa Marttilan tavoin siirtyä Loimaan seutukunnasta Salon seutukuntaan. Yksimielinen kunnanhallitus päätti ehdottaa siirtymistä kunnanvaltuustolle. Perusteina ovat toimintaympäristön muutos, liikennevirtojen kehitys ja elinkeinoelämän rakenteelliset siirtymät. Kosken kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Lassi Relander (ps.) on vahvasti seutukunnan vaihtamisen kannalla. Seutukuntajako on perinteisesti muodostunut työssäkäyntialueiden ja kuntien välisen luonnollisen yhteistyön pohjalta. Relander toteaa tämän tukevan Kosken siirtoa. Kymppitie on ohjannut Kosken kehitystä, asukkaiden arjen suuntautumista ja lähentänyt yhteyksiä Salon seutuun. – Maailma on muuttunut, ja Koski suuntautunut kohti Saloa. Loimaan seutukunta kehittää vahvasti valtatietä 9, mutta Koskea, Marttilaa ja Someroa yhdistää valtatie 10, hän painottaa. ...

7. kesäkuuta 2026

Perjantain mietteitä!

Perjantain mietteitä: Suomen talous on lähtenyt vihdoin KASVUUN, Suomi ensin politiikka siis toimii! Viikonloppuna monessa kodissa juhlitaan tuoreita ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita nuoria aikuisia. Maailmalla palaa, kuitenkin valoa on tunnelin päässä monessa asiassa, valittamalla ei koskaan olla päästy nollapistettä kauemmas. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen😊

29. toukokuuta 2026

Ratikka puhuttaa

Eilen tuli katseltua Turun valtuustoa. Ajankuva on aika huolestuttava, kaupunkien päättäjät lähtevät kaikkeen mukaan johon heidän edustamallaan yhteisöllä ei kertakaikkiaan ole varaa, eiväthän ne velat ole henkilökohtaisia tai eihän niihin itse sitoudu millään tavalla,on varmasti kiva rellestää toisten rahoilla,Viimeisimpänä eilinen Turun valtuusto ja hyväksytty raitiotie, joka on sieltä jo vuosikymmeniä sitten ensimmäisen kerran purettu pois! Kyseessä on kuitenkin investointi, joka maksaa 5000€ per KOTITALOUS! Voivatko nämä päättäjät todella tietää tulevaisuuden liikenteen ja infran kehityksen? Voivatko he olla varmoja, ettei raitiotie ole jo pian täyttä menneisyyttä muun kehityskulun ympärillä, entä Suomalaisten yrittäjien kivijalkakaupat keskustassa? Kuinka niiden käy rakennustyömaiden keskellä? kaikki ihmiset tuskin ovat niitä ilmastoahdistuneita, jotka tilaavat Temusta konttikaupalla nippeleitä kotiin.

19. toukokuuta 2026

Takseista

KELAN taksikyydit alkaen 2027 kilpailutettiin tuoreeltaan ja sellaiset välitysyhtiöt voittivat kilpailutuksen useassa maakunnassa, jotka ovat luvanneet hoitaa kyydit niin edullisesti, ettei se tule olemaan autoilijalle kannattavaa, tai enää mahdollista lähteä ajamaan yhteiskunnalle tärkeitä kyytejä. Tämä tulee hyvin mahdollisesti aiheuttamaan jälleen uuden yhteiskunnallisen kriisin, kun lakisääteisiä ajoja jää hoitamatta,harvaan asutuilla alueilla asuvat ihmiset joutuvat perumaan jopa elintärkeitä käyntejään mm lääkärissä julkisen liikenteen ulottumattomissa! Peräänkuulutan etenkin tilaajan vastuuta siitä, ovatko kilpailutuksen ehdot ja vaatimukset olleet realistisia!? Nyt 2027 alussa voimaan tulevat hinnat ovat toistakymmentä vuotta sitten vanhentuneita taksoja ja jo ennestään sietokyvyn rajamailla olleiden taksojen vallitessa yhtiöt ovat nostaneet autoilijan kuluja, jotka ovat olleet pakollisia heille kuuluakseen välitysyhtiöön. Lisäksi aivan kaikki muutkin kustannukset ovat autoilijalla nousseet 2020 luvulla kokoajan, polttoaine, renkaat, vakuutukset, kalusto, yms. Miksi taksiala jää taas väliinputoajaksi, vaikka he mahdollistavat Suomen ikääntyvän väestön pääsyn näihin palveluihin, mitä oikein pitää tapahtua, jotta viranomaiset ja päättäjät tekevät tähän mielettömyyteen jotkut rajat! ...

11. toukokuuta 2026

Järjestörälssi taskulla

Järjestörälssi taskulla Aika kauan vettä ehtikin virrata ennen, kuin järjestöjen rahoitus ja toiminta nousivat laajemmin kriittiseen keskusteluun. Kun katsoo vuosien ajan Suomessa suurta valtionrahoitusta saaneita yhdistyksiä, niin valitettavan usein niihin liittyy jo nimen perusteella monikulttuurisuus, maahanmuutto tai vähemmistöt. Toiminta voi olla lähes olematonta ja piikkipaikalla istuu ministeripalkalla henkilö johtamassa onttoa henkilöstöä allaan premium-merkkinen 100.000€ maksava citymaasturi rekisteröitynä yhdistyksen nimiin. Täytyy muistaa, että kaikki tämä julkisella rahalla rellestys on niiltäkin järjestöiltä pois, jotka aidosti haluaisivat auttaa heikoimmassa asemassa olevia, siihen oikeastaan perustuukin tämä härski hyväksikäyttö, että osa järjestöistä on pyrkinyt asemaansa niillä teemoilla, joita ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kyseenalaistaa, esimerkiksi pakolaisten vastaanottotoiminnassa on havaittu useita väärinkäytöksiä ja vasemmistopuolueisiin kuuluvia poliitikkoja on ollut päätöksenteossa varmistamassa rahaa yrityksiin ja järjestöihin, joissa itse vaikuttavat hallituksessa suoraan edunsaajina! ...

29. huhtikuuta 2026